Uutisia‎ > ‎

Lippukunnan puurojuhla 2014

lähettänyt Pohjolan Pirteät 3.12.2014 klo 11.53   [ 3.12.2014 klo 12.11 päivitetty ]
Tervetuloa kaikki partiolaisemme ja kotijoukot lippukunnan perinteiseen puurojuhlaan maanantaina 8. joulukuuta Myllyojan seurakuntatalolla osoitteessa Koivumaantie 2, 90650 Oulu.

Aloitamme jouluisen ohjelmamme kello 18:00 ja kaikkia pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin. Sudenpennut puolta tuntia ennen ja seikkailijat viimeistään varttia vaille valmistautumaan omaan numeroonsa.

Uuteen ikäkauteen siirtyvät ja vuoden aikana aloittaneet uudet partiolaiset antavat juhlassa partiolupauksensa, jonka jälkeen hän saa kiinnittää partiopaitansa hihaan ikäkautensa tunnuksen ja partiolaisten maailmanjärjestöjen merkit. 

Partiolaiset käyttävät juhlassa partioasua tai yksiväristä sinistä puseroa jonka kanssa tummia housuja tai hametta.Tarkemmin sivulla: www.pohjolanpirteat.fi/mukaan/varusteet

Puurojuhja ei olisi nimensä veroinen ilman joulupuuroa ja viime vuonna niin suosittua onnenpyörää pääsee jälleen kokeilemaan, jos varaa hieman kolikoita taskunpohjalle.
Comments